Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.04.2025/Pykälä 14



Valtuustoaloite 30.9.2024 / Vesa Kokkonen: Infotaulu urheilukeskukseen ja kuntoportaille

 

Kh 04.11.2024 § 219

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä

 puh. 044 4491 202

 vuokko.molsa@ruokolahti.fi

 

 Vesa Kokkonen on jättänyt kunnanvaltuuston kokouksessa 30.9.2024 valtuustoaloitteen: Infotaulu urheilukeskukseen ja kuntoportaille.

 

 Aloitteessa esitetään, että urheilukeskukseen näkyvälle paikalle tehdään infotaulu, jossa on selkeästi ilmaistu mitä urheilukeskuksessa voi harrastaa sekä alueen hoidosta vastaavien yhteystiedot. Lisäksi aloitteessa esitetään kuntoportaiden alapäähän infotaulua, jossa lukisi korkeusero, pituus ja askelmäärä sekä paikan koordinaatit hätänumeron kera paikantamista varten.

 

 Aloitteessa pyydetään myös selvittämään defibrillaattorin hankkimista urheilukeskukseen palvelemaan käyttäjiä hätätilanteessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen teknisten palvelujen lautakuntaan valmisteltavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Teknpltk 19.02.2025 § 18

 

Valmistelija Kunnossapitoinsinööri Antti Suvanto

 Puh. 044 4491 251

 antti.suvanto@ruokolahti.fi

 

 Aloitteessa tuotu esille infotaulujen tarve urheilukentälle ja kuntoportaisiin sekä defibrilaattorin hankinta urheilukeskuksen alueelle.

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Tekniset palvelut suunnittelee ja hankkii infotaulut sekä defibrilaattorin urheilukentän alueen kohteisiin vuoden 2025 aikana.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kh 03.03.2025 § 70

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja lähettää edelleen valtuustolle tiedoksi aloitteen käsittelyn. Aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 01.04.2025 § 14 

171/12.04.02/2024  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi aloitteen käsittelyn.

Aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergman piti asiassa yleisesittelyn.

Puheenvuoron asiassa käyttivät valtuutetut Vesa Kokkonen ja Anni Pitkämäki.

 

Ptk. tark.