RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 7
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanjohtajan kehityskeskustelu 2025
Kh 19.01.2026 § 7
194/01.03.00.00/2023
Valmistelija Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heli Virtanen
heli.virtanen@ruokolahti.fi
Johtajasopimuksen mukaisesti kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto käyvät vuosittain kunnanjohtajan kanssa luottamuksellisen kehityskeskustelun, jonka yhteydessä arvioidaan kunnanjohtajan työskentelyn tavoitteiden toteutuminen. Kehityskeskustelussa käydään läpi tavoitteiden saavuttaminen, vuorovaikutuksen toimivuus, palkitseminen, kehittämistarpeiden ja luottamushenkilötuen määrittely.
Kunnanhallitus, kunnanvaltuuston puheenjohtajisto ja kunnanjohtaja kävivät johtajasopimuksen mukaisen kehityskeskustelun kahdessa osassa 8.12.2025. Keskustelun aikana tarkasteltiin tavoitteiden saavuttamista, vuorovaikutuksen toimivuutta, palkitsemista ja kehittämistarpeita. Samalla todettiin työskentelyn painopisteiden jatkuvan kuntastrategian mukaisesti.
Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heli Virtanen
Päätösehdotus Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja kertaavat käydyn kehityskeskustelun keskeisimmät johtopäätökset. Kunnanhallitus keskustelee johtopäätöksistä ja antaa ohjeet mahdollisiin kehitys- ja muihin toimenpiteisiin.
Päätös Kunnanhallitus päätti, että kunnanjohtajan palkka on 1.1.2026 alkaen 8197,76 euroa ja työskentelyn painopisteet ovat kuntastrategian mukaiset.
Merkittiin, että hallintojohtaja Vuokko Mölsä oli poissa kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana kello 17.20–17.33.
| Edellinen asia | Seuraava asia |