Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.03.2026/Pykälä 49


Kunnanvaltuuston 9.2.2026 kokouksen päätösten laillisuus ja toimeenpano

 

Kh 02.03.2026 § 49 

63/00.01.01.03/2026  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Vuokko Mölsä

 puh. 044 4491 202

 vuokko.molsa@ruokolahti.fi

 

Kuntalain 39 § 2 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston pää­tösten täytäntöönpanosta.

 

Kuntalain 96 § 1 momentin mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.2.2026 käsitellyt seuraavat asiat:

 

 § 3 Saimaan rantayleiskaavan muutos Käyhkäällä, hyväksymisvaihe

§ 4 Valtuustoaloite 13.10.2025 / Hilma-Liina Luumi Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Kunnan rotinatervehdykset vauvaperheille

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston 9.2.2026 pitämän kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät ole lain tai asetuksen vastaisia eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi, ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Hyväksyttiin.