Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 14


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kv 18.05.2026 § 14

 

Ruokolahden kunnan hallintosäännön mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

 Valtuuston kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty sähköpostitse valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä toimitettu kunnanhallituksen jäsenille keskiviikkona 13.5.2026. Kokouskutsu on julkaistu kunnan verkkosivuilla 13.5.2026.

 

 Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

 Kokousilmoitus on julkaistu Uutisvuoksi-lehdessä 18.5.2026.

 

Läsnäolijat todettiin nimenhuudolla. Läsnä oli 26/27 valtuutettua, joista yksi oli varavaltuutettu.

Puheenjohtaja Esko Ijäs totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.