RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 18.05.2026/Asianro 16
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Vuoden 2025 arviointikertomus
Tarltk 09.04.2026 § 12
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.
Arviointityön perusteella tarkastuslautakunta laatii valtuustolle arviointikertomuksen, joka saatetaan valtuuston käsittelyyn. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Tarkastuslautakunnalle on toimitettu kunnanhallituksen hyväksymä toimintakertomus, jossa hallitus on esittänyt oman raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.
Tarkastuslautakunta vertaa toimintakertomusta vuoden 2025 talousarvioon.
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Simo Vento
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käynnistää vuoden 2025 arviointikertomuksen valmistelun ja hyväksyy arviointikertomuksen seuraavassa kokouksessa.
Päätös Hyväksyttiin.
Tarltk 07.05.2026 § 18
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2025 arviointikertomuksen ja saattaa sen valtuustolle käsiteltäväksi Kuntalain 121 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Päätös Hyväksyttiin.
Kv 18.05.2026
88/00.03.01/2026
Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan mukana tarkastuslautakunnan arviointikertomus.
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen kuntalain 121 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |