Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 07.05.2026/Pykälä 19


Tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille 2026–2029

 

Tarltk 07.05.2026 § 19 

101/00.01.03.01/2026  

 

 Voimassa oleva sopimus Tilintarkastaja Ulla-Maija Tuomela BDO Oy tilintarkastuspalveluista päättyy, kun vuoden 2025 tilintarkastus on loppuun suoritettu ja tilinpäätös on hyväksytty. Näin ollen on tarve kilpailuttaa tilintarkastuspalvelut tuleville tilikausille. Perinteisesti sopimuksen kesto on määräytynyt valtuustokauden pituuden mukaisesti.

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

 Kuntalain 122 §:n mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkasta-mista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.

 

 Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Tilintarkastajalla on oltava edel-lytykset riippumattoman ja riittävän laajan tilintarkastuksen toimittamiseen. Jos edellytykset riippumattomaan tarkastukseen puuttuvat, tilintarkastajan on kieltäydyttävä vastaanottamasta tehtävää tai luovuttava siitä. Tilintarkastajana ei saa toimia henkilö, joka 75 §:n mukaan ei ole vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan.

 

 Tarkastuslautakunta tekee kilpailutusta koskevat päätökset sekä valintaeh-dotuksen valittavasta tilintarkastusyhteisöstä kunnanvaltuustolle. Tarkastuslautakunnan päätökset tehdään ilman viranhaltijaesittelyä puheenjohtajan selostuksen pohjalta (hallintosääntö 43 §). Hyväksyttävän tarjouksen kokonaishinta ja hankinta tilintarkastuspalveluista sopimuskaudella alittaa hankintalain 25 §:ssä tarkoitetun kansallisen kynnysarvon 60 000 euroa.

 

 Oheismateriaalina on tarjouspyyntöluonnos ja hintalomake.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Simo Vento

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy oheismateriaalina esityslistan mukana jaetun tarjouspyyntöluonnoksen ja hintalomakkeen. Tarkastuslautakunta valtuuttaa hallintojohtajan tekemään siihen tarvittaessa teknisiä muutoksia.

Tarjouspyyntö julkaistaan kunnan internetsivulla sekä Hilma-julkisten hankintojen palvelussa pöytäkirjan julkaisemisen jälkeen.

 

Päätös Hyväksyttiin.


Merkittiin, että tilintarkastaja Ulla-Maija Tuomela oli poissa kokouksesta asian käsittelyn ajan eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Hallintojohtaja Vuokko Mölsä oli läsnä kokouksessa asiakohdan käsittelyn ajan kello 16.45-16.56 ja toimi asiakohdassa pöytäkirjanpitäjänä.