Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kartta Vaittilanranta

 

Vaittilanrannan omakotitalotonttien minimiluovutushintojen määrittäminen

 

Kh 24.05.2021 § 159 

 

Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden

 puh. 044 4491 201

 matias.hilden@ruokolahti.fi

 

 Vaittilanrannan asemakaavan muutos hyväksyttiin toukokuussa 2020 ja on lainvoimainen. Kaavamuutoksessa alueelle osoitettiin 12 omakotitalotonttia kolmeen eri kortteliin (170-172). Tonteista viisi on omarantaisia. 

 

 Tonttien kunnallistekniikan arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2021. Alueen markkinointi on tarkoitus aloittaa kesäkuussa.

 

 Tonttien myynti on alustavasti ajateltu jaksotettavan kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa luovutettaisiin alueen pohjoislaidasta kortteli 170 sekä korttelin 171 tontit 1 ja 2. Tontti 170-1 myydään ensisijaisesti huutokaupalla, ja loput ensimmäisen vaiheen tontit suljetulla tarjouskilpailulla elokuun 2021 aikana. Tämän jälkeen vapaana olevat tontit luovutetaan varaamismenettelyllä.

 

 Toisen vaiheen myynti käynnistetään rakentamisen ja kysynnän perusteella joko tarjouskilpailulla tai suoraan varaamismenettelyllä.

 

 Yksittäisille tonteille on valmisteltu vähimmäishinnat.

 

 Oheismateriaalina tonttikartta.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää vahvistaa Vaittilanrannan uusien AO-tonttien vähimmäishinnat seuraaviksi:
Kortteli 170 sekä korttelin 172 tontit 3 ja 4: 70 000 euroa
Korttelin 172 tontit 1 ja 2: 40 000 euroa
Kortteli 171: 20 000 euroa

Varaamismenettelyssä varausmaksu on 5 % vähimmäismyyntihinnasta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Kv 31.05.2021 § 32  

146/10.00.02/2021  

 

Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden 

 

 Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan oheismateriaalina tonttikartta.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa Vaittilanrannan uusien AO-tonttien vähimmäishinnat seuraaviksi:
Kortteli 170 sekä korttelin 172 tontit 3 ja 4: 70 000 euroa
Korttelin 172 tontit 1 ja 2: 40 000 euroa
Kortteli 171: 20 000 euroa

Varaamismenettelyssä varausmaksu on 5 % vähimmäismyyntihinnasta.

 

Päätös Pekka Kaski teki vastaehdotuksen, että rantakaavatonttien (5 kpl) minimihinta on 40 000 euroa ja muiden tonttien (7 kpl) minimihinta on 10 000 euroa. Toivo Launiainen kannatti Pekka Kasken tekemää vastaehdotusta. 

Anni Lifländer teki vastaehdotuksen, että kunnanhallituksen pohjaehdotukseen lisätään lauseke: kunnanhallituksen päätöksellä voidaan tontteja luovuttaa enintään 15 prosenttia minimihintoja edullisemmin, mikäli kunnanhallituksen saama tonttitarjous on syntynyt huutokaupassa tai tarjouskilpailulla. Anni Väänänen kannatti Anni Lifländerin tekemää vastaehdotusta.

Harri Ahonen ja Jarmo Sikiö kannattivat kunnanhallituksen tekemää pohjaehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi kannatettua vastaehdotusta, joten suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ensin äänestetään kunnanhallituksen pohjaehdotuksen ja Pekka Kasken tekemän vastaehdotuksen välillä. Kunnanhallituksen pohjaehdotusta kannattavat äänestävät "JAA" ja Pekka Kasken vastaehdotusta kannattavat äänestävät "EI". Nimenhuutoäänestyksessä annettiin 20 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen pohjaehdotus voitti äänin 20/7.

Puheenjohtaja totesi, että seuraavaksi äänestetään kunnanhallituksen pohjaehdotuksen ja Anni Lifländerin tekemän kannatetun vastaehdotuksen kesken. Kunnanhallituksen pohjaehdotusta kannattavat äänestävät "JAA" ja Anni Lifländerin tekemää vastaehdotusta kannattavat äänestävät "EI". Nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä ja 18 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että äänin 18/8 Anni Lifländerin tekemä vastaehdotus jäi kunnanvaltuuston päätökseksi.

Kunnanvaltuusto päätti vahvistaa Vaittilanrannan uusien AO-tonttien vähimmäishinnat seuraaviksi:
- Kortteli 170 sekä korttelin 172 tontit 3 ja 4: 70 000 euroa
- Korttelin 172 tontit 1 ja 2: 40 000 euroa
- Kortteli 171: 20 000 euroa
kuitenkin siten, että kunnanhallituksen päätöksellä tontteja voidaan luovuttaa enintään 15 prosenttia minimihintoja edullisemmin, mikäli kunnanhallituksen saama tonttitarjous on syntynyt huutokaupassa tai tarjouskilpailulla.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa