Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.08.2021/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Etelä-Karjalan liiton maakuntavaltuuston jäsenen vaali

 

Kh 28.06.2021 § 200 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

Etelä-Karjalan liiton perussopimuksen mukaan jäsenkuntien kun­nan­val­tuus­tot valitsevat maakuntavaltuustoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi jä­se­net kunnan edellisen vuoden alun asukasluvun perusteella siten, että al­ka­vaa 5 000 asukasta kohti valitaan yksi jäsen. Kullekin jäsenelle va­li­taan henkilökohtainen varajäsen samasta kunnasta ja ryhmästä. Ruo­ko­lah­den kunnanvaltuusto valitsee yhden jäsenen.

 

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikel­poi­nen ei kuitenkaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu hen­ki­lö (valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia val­von­ta­teh­­viä) eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on hen­ki­lö:

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan sekä kunnallisissa että kuntien välisen yh­teis­toi­min­nan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa tulee olla se­kä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muu­ta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja va­ra­­se­niä. Lainmukaisen kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että va­ra­­sen­ten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hä­nen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myös­kään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee Etelä-Karjalan liiton maakuntavaltuustoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen valtuustokaudeksi 2021-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 20.08.2021 § 59  

170/00.00.01.01/2021  

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee Etelä-Karjalan liiton maakuntavaltuustoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen valtuustokaudeksi 2021-2025.

 

Päätös Kunnanvaltuusto valitsi Etelä-Karjalan liiton maakuntavaltuuston jäseneksi Jenna Vertasen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heidi Kyyrön.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa