Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 22.09.2021/Pykälä 82

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ottokelpoisten viranhaltijapäätösten ilmoittaminen hyvinvointipalvelujen lautakunnalle

 

Hpltk 22.09.2021 § 82  

229/00.01.01.03/2021  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Koistinen Pasi,

 puh. 044 4491 260, pasi.koistinen@ruokolahti.fi

 

Hallintosäännön 34 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoitta­misesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti lautakunnan puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Esittelijä Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Koistinen Pasi

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan viranhaltijoille delegoiduissa henkilöstöasioissa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa