Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.12.2021/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Äänestyspaikkojen määrääminen / Aluevaalit 2022

   

Kh 07.09.2021 § 265 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Seuraavat yleiset vaalit ovat aluevaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 12.-18.1.2022.

 

 Perustuslain 14 §:n 3 momentin kukaan julkisen vallan tehtävänä in edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikutta häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.

 Tämän nojalla kunnan tehtävä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.

 

 Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vaalipäivän äänestyspaikoista sekä yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja niiden äänestysajoista. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka jollei erityisistä syistä muuta johdu. Äänestysaika vaalipäivän äänestyspaikoissa on kello 9.00-20.00.

 

 Edellisissä vaaleissa, kuntavaalit vuonna 2021, kunnanhallitus päätti yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Ruokolahden kunnan kirjaston, Suovillan, Nällikuja 1, 56100 Ruokolahti. Laitosäänestyspaikkoina olivat Ruokolahden palvelukeskus, tehostetun asumisen yksikkö Iltatähti ja tuetun asumisen yksikkö Ruokorinne.  Vaalipäivän äänestyspaikka oli Ruokolahden liikuntahalli, Metsolantie 9, 56100 Ruokolahti.

 

 Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestysajan päivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Vaalilain 48 §:n mukaisesti ennakkoäänestys toimitetaan kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kunnanhallituksen päätöksellä määrättynä aikana, joka ei saa olla arkisin ennen kello 8:aa eikä kello 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9:ää eikä kello 18:n jälkeen.

 

 Oikeusministeriön ohjeen mukaan ennakkoäänestyspaikkoja tulisi olla kunnassa riittävästi suhteessa kunnan äänioikeutettujen määrään ja ne tulisi sijoittaa paikkoihin, joihin on vaivaton pääsy. Samoin suositellaan, että ennakkoäänestyspaikkojen tulisi vaalista toiseen olla mahdollisimman pysyviä, koska niiden jatkuva muuntelu saattaa aiheuttaa äänestäjissä epätietoisuutta. Toisaalta äänestyspisteen olisi hyvä sijaita siellä, missä äänestäjät tavallisestikin liikkuvat ja asioivat. Oikeusministeriö suorittaa kunnalle vaalilain 188 §:n mukaisena kertakorvauksena ministeriön vahvistaman euromärän jokaiselta aluevaaleissa äänioikeutetutulta kunnan asukkaalta. Korvaus suoritetaan kunnille kevään 2022 aikana.

 

 Aluevaalien järjestelyissä on syytä varautua siihen, että tammikuun aluevaalit voidaan joutua käymään vielä tilanteessa, jossa koronapandemia ei ole kokonaan hävinnyt. Tilanne voi vaatia samanlaisia erityisjärjestelyitä, joita toteutettiin kevään 2021 kuntavaaleissa.

 

 Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 5.11.2021 mennessä

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Ruokolahden kunnan kirjaston, Suovillan, Nällikuja 1, 56100 Ruokolahti. Kirjaston ennakkoäänestyspaikka on avoinna seuraavasti:
 
12.1.-14.1.2021 (ke-pe) klo 9.00-19.00
15.1.-16.1.2021 (la-su) klo 10.00-16.00
17.1.-18.1.2021 (ma-ti) klo 9.00-19.00

Laitosäänestyspaikkoina ovat Ruokolahden palvelukeskus, tehostetun asumisen yksikkö Iltatähti ja tuetun asumisen yksikkö Ruokorinne. 

Vaalipäivän äänestyspaikka on Ruokolahden liikuntahalli, Metsolantie 9, 56100 Ruokolahti

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Keskvltk 02.12.2021 § 75  

215/00.00.00.01/2021  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 

 Kunnanhallitus päätti yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Ruokolahden kunnan kirjaston, Suovillan, Nällikuja 1, 56100 Ruokolahti. Kirjaston ennakkoäänestyspaikka on avoinna seuraavasti:

 

 12.1.-14.1.2021 (ke-pe) klo 9.00-19.00

 15.1.-16.1.2021 (la-su) klo 10.00-16.00

 17.1.-18.1.2021 (ma-ti) klo 9.00-19.00

 

 Laitosäänestyspaikkoina ovat Ruokolahden palvelukeskus, tehostetun asumisen yksikkö Iltatähti ja tuetun asumisen yksikkö Ruokorinne. 

 

 Vaalipäivän äänestyspaikka on Ruokolahden liikuntahalli, Metsolantie 9, 56100 Ruokolahti.

 

Esittelijä Puheenjohtaja Irja Liimatainen  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi ennakko-, laitos- ja vaalipäivän äänestyspaikat.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa