Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.12.2021/Pykälä 77

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kotiäänestys

 

Keskvltk 02.12.2021 § 77  

235/00.00.00.01/2021  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.

 

 Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen ja hän on tehnyt kunnan (Eksoten) kanssa omaishoitosopimuksen. Muu äänioikeutetun perheenjäsen ei voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä.

 

 Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 11.1.2022 ennen kello 16.

 

 Oikeusministeriön ohjeiden mukaan keskusvaalilautakunnan tulee lähettää ilmoittautumislomakkeet sellaisille henkilöille, jotka edellisissä yleisissä vaalissa (kuntavaalit 2021) äänestivät kotonaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja Irja Liimatainen  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi. Keskusvaalilautakunnan sihteeri lähettää ilmoittautumislomakkeet edellisissä yleisissä vaaleissa (kuntavaalit 2021) kotonaan äänestäneille henkilöille.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa