Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 28.09.2022/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ruokolahden koulun vuosisuunnitelma 2022-2023

 

Hpltk 28.09.2022 § 72  

175/12.00.02/2022  

 

 

Valmistelija Rehtori Saila Heikkinen

 Puh. 044 4491 240

 saila.heikkinen@ruokolahti.fi

 

 

 Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lu­kuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrä­tään

 

1)

2)

 

3)

4)

5)

opetuksen yleisestä järjestämisestä

opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toi­minnasta

työajoista

koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta; sekä

muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Ruokolahden kunnan hallintosäännön 25 §:n (rehtorin ratkaisuvalta 3. kohta) mukaan rehtori laa­tii opettajakunnan kanssa koulunsa vuosisuunnitelman.

 

 Hyvinvointipalvelujen lautakunta päätti kokouksessaan 15.6.2022 48 §:ssä, että Ruokolahden koulun vuosisuunnitelmaan otetaan tarkasteltavaksi lukuvuonna 2022-2023 seuraavat osiot:

 1., 3., 4., 6.1., 6.3., 6.4., 7., 12. sekä uutena kohtana 8.7. Yksilöllinen oppilashuoltotyö Ruokolahden koulussa.

 

Ruokolahden koulun vuosisuunnitelma on toimitettu lautakunnalle.

 

Esittelijä Vt. hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Aleksi Puustjärvi  

 

Päätösehdotus Hyvinvointipalvelujen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan Ruokolahden koulun vuosisuunnitelman lukuvuodelle 2022-2023.

 

Päätös Hyväksyttiin vuosisuunnitelma sekä poikkeava koulupäivä 21.12.2022 klo 15-19, joka huipentuu Ruokolahden kirkossa esitettävään Valon Lapsi-musikaaliin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa