Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2022/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Sopimus jätevedenpuhdistamon saneerauksen rahoituksesta

 

Kh 08.11.2022 § 245 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Ruokolahden vesilaitoksen jätevedet johdetaan jätevesien johtamissopimuksen mukaisesti Imatran kaupungin omistuksessa olevalle Meltolan jäteveden puhdistamolle. Ruokolahdella on 6,2 % kapasiteettivaraus puhdistamolle.

 

 Jätevesien johtamissopimuksen mukaisesti Ruokolahden kunta osallistuu jätevedenpuhdistamon saneerausinvestoinnin kustannuksiin kapasiteettivarauksen mukaisessa suhteessa (%).

 

 Ruokolahdella kunnanhallitus on linjannut saneerauksen rahoituksen maksamisen olemassa olevan jätevesienjohtamissopimuksen mukaisesti saneerauksen valmistuttua kertakorvauksena, hankkeen toteutuneiden nettoinvestointikustannusten mukaisesti.

 

 Kertakorvaus laskutetaan hankkeen valmistuttua investointiavustuksena, kun nettoinvestointikustannus on määritelty ja sovittu saneerauksen ohjausryhmässä.

 

 Oheismateriaalina jaetaan sopimusluonnos jätevedenpuhdistamon saneerauksen rahoituksesta.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi sopimuksen jätevedenpuhdistamon saneerauksen rahoituksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 15.11.2022 § 48  

200/14.06/2021  

Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan oheismateriaalina sopimusluonnos jätevedenpuhdistamon saneerauksen rahoituksesta.

    

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy sopimuksen jätevedenpuhdistamon saneerauksen rahoituksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa