Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.01.2023/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Johtajasopimus / Jukka Bergman

 

Kh 20.12.2022 § 283 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Kuntalain (410/2015) 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä.

 

 Johtajasopimukseen voidaan ottaa sopimuskohtina kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta ja kunnanjohtajan viran hoitoon liittyvien erimielisyyksien ratkaisemisen menettelytavoista.

 

 Kunnan hallintosäännön mukaan valinnasta päättävä viranomainen päättää palkkauksesta.

 

 Kunnanhallitus kokouksessaan 16.8.2022 § 167 hyväksyi määräaikaiseen kunnanjohtajan virkaan liittyvän johtajasopimuksen. Jukka Bergmanin kunnanjohtajan virka on 1.12.2022 alkaen ollut toistaiseksi voimassa oleva (kunnanvaltuuston päätös 18.10.2022 § 40). Viran vakinaistumisen vuoksi tarvitaan päivitetty johtajasopimus. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Taina Paanasen ja kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergmanin 1.12.2022 allekirjoittama johtajasopimus jaetaan kunnanhallitukselle esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä allekirjoitetun johtajasopimuksen ja lähettää sen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Kunnanjohtaja Jukka Bergman oli poissa kokouksesta kello 17.05-17.09 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

Kv 10.01.2023 § 9  

210/01.00.00/2022  

 

 Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paanasen ja kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergmanin 1.12.2022 allekirjoittama johtajasopimus jaetaan kunnanvaltuustolle esityslistan oheismateriaalina.               

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi allekirjoitetun johtajasopimuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Kunnanjohtaja Jukka Bergman oli poissa kokouksesta kello 17.55-17.56 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa