Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.02.2023/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Keskusvaalilautakunnan kokousaikataulu

 

Keskvltk 02.02.2023 § 13  

233/00.00.00.01/2022  

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paanananen@ruokolahti.fi

 

 Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

 Lisäksi oikeusministeriön ohjeiden mukaan keskusvaalilautakunnan tulee pyrkiä siihen, että merkinnät äänioikeusrekisteriin tehdään mahdollisimman kattavasti ennen keskiviikkoa 29.3.2023 klo 18, jolloin oikeusministeriö aloittaa vaaliluetteloiden keskitetyn tulostuksen äänioikeusrekisteristä.

 

 Keskusvaalilautakunnan kokouksia on alustavasti suunniteltu pidettäväksi seuraavasti:

 

 - perjantaina 24.3.2023 klo 16.00

 - maanantaina 27.3.2023 klo 16.00

 - keskiviikkona 29.3.2023 klo 17.00

 - perjantaina 31.3.2023 klo 18.00

 

 Lisäksi lautakunta päättää, että vaalilautakunnan koulutustilaisuus ja materiaalin jako pidetään perjantaina 31.3.2023 heti keskusvaalilautakunnan kokouksen jälkeen.

 

Esittelijä Vaalilautakunnan puheenjohtaja Irja Liimatainen  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy kokousaikataulun.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa