Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelma

 

Kh 14.02.2023 § 53  

74/09.06.00/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Tieto- ja viestintätekniikkapäällikkö Matti Backman kertoo kokouksessa Ruokolahden kunnan valmiussuunnittelusta ja varautumisesta.

 

 Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelma on päivitetty vuonna 2022 vastaamaan Kuntaliiton uutta mallia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnan hallitus merkitsee katsauksen tiedoksi ja lähettää edelleen valtuustolle tiedoksi Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelman.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja lähetetään edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

 Merkittiin, että tvt-päällikkö Matti Backman poistui kokouksessa tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 18.45.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa