Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Valtuustoaloitteet 2022

Valtuustoaloitteet 2022

 

Kh 14.02.2023 § 58  

52/00.01.03.01/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Hallintosäännön § 117 mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä lopullisesti käsitelty.

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan mukana luettelo kaikista vuoden 2022 aikana tehdyistä valtuustoaloitteista. Aloitteita tehtiin kaikkiaan 17, joista valtuusto on käsitellyt loppuun 15 aloitetta ja kahden aloitteen käsittely on kesken.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus saattaa valtuustolle tiedoksi vuonna 2022 saapuneet aloitteet ja niihin liittyvät päätökset ja toimenpiteet

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa