Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 05.04.2023/Pykälä 27


Liittyminen Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS)

 

Teknpltk 05.04.2023 § 27  

111/14.04/2023  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Kunta-alan energiatehokkuussopimus on Työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton välinen sopimus energian tehokkaammasta käytöstä kunta-alalla vuosina 2017-2025. Liittyjät sitoutuvat Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen toimenpiteisiin ja tavoitteisiin. Sopimuksella pyritään ensisijaisesti energiatehokkuuden parantamiseen, mutta siihen sisältyy myös uusiutuvan energian edistämiseen liittyviä toimenpiteitä. Sopimustoiminnalla saavutettavat energiansäästöt tukevat Suomen kasvihuonepäästöjen vähentämistä. Ne helpottavat myös kansallisia tavoitteita uusiutuvan energian käytön lisäämisestä.

 

 Liittyessään kunta asettaa 7,5 prosentin ohjeellisen energiansäästötavoitteen sopimuskaudelle 2017-2025. Lisäksi kunta raportoi vuosittain edellisen vuoden energiankäytöstä, energiankäyttöä tehostavista toimenpiteistä ja niiden energiansäästövaikutuksista energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmään. Kunnan tulee myös laatia toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelmassa esitetään sopimuksen mukaisen toimeenpanon organisointi. Sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä se sisällä sanktioitavia velvoitteita. Sopimus sisältää vain kunnan hallinnassa olevan energiankäytön.

 

 Energiankäytön tehostamisesta syntyvien päästövähennysten ja kustannussäästöjen ohella kunnan on mahdollista sopimukseen liittyneenä hakea valtion tukea energiakatselmuksiin ja energiatehokkuusinvestointeihin.

 

 Ruokolahden kunta liittyi osaksi Hinku-verkostoa (Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanke) vuonna 2014. Samalla kunta on sitoutunut tavoitteeseen vähentää kasvihuonepäästöjään 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Suomen ympäristökeskuksen Hinku-johtoryhmä tarkensi Hinku-kuntien kriteerejä 7.11.2022. Jos nykyinen Hinku-kunta ei ole huhtikuun 2023 loppuun mennessä liittynyt Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen, kunta voidaan erottaa Hinku-verkostosta.

 

 Liittyessään KETSiin kunnan tulee varata riittävät resurssit liittymiseen tarvittavien energiatietojen keräämiseen, toimintasuunnitelman tekemiseen, vuosiraportoinnin suorittamiseen ja seurannan toteuttamiseen.

 

 Oheismateriaalina jaetaan Kunta-alan energiatehokkuussopimus ja liittymisdokumentti, Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus, Energiantuotannon toimenpideohjelma sekä liittymisdokumentti.

 

 

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että:

1. Ruokolahden kunta liittyy Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2017-2025 ja varaa siihen riittävät resurssit.

2. Teknisten palvelujen toimialajohtaja ja maakuntaliiton ympäristöasiantuntija valtuutetaan täydentämään liittymisdokumentti ja liittymistiedot sekä valmistelemaan toimintasuunnitelma.

3. Valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisten palvelujen toimialajohtajan allekirjoittamaan Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen ja Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.