Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 37


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kv 30.05.2023 § 37  

 

  

Ruokolahden kunnan hallintosäännön mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

Valtuuston kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty sähköpostitse valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä toimitettu kunnanhallituksen jäsenille keskiviikkona 24.5.2023. Kokouskutsu on julkaistu kunnan verkkosivuilla 25.5.2023.

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

Kokouskutsu on julkaistu Ruokolahtelainen-lehdessä 25.5.2023.

 

Päätös Läsnäolijat todettiin nimenhuudolla. Läsnä oli 27/27 valtuutettua, joista kaksi oli varavaltuutettua.
Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Ptk. tark.