Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 40


Vuoden 2022 arviointikertomus

 

Tarltk 06.04.2023 § 10 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu:

 

"(.) sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet toteutuneet".

 

Kuntalain tarkoittama arviointi tehdään arviointikertomuksen muodossa ja kertomus saatetaan valtuuston käsittelyyn yhdessä tilintarkastuskertomuksen kanssa.

 

Tarkastuslautakunnalle on toimitettu kunnanhallituksen hyväksymä toimintakertomus, jossa hallitus on esittänyt oman raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.

 

Tarkastuslautakunta vertaa toimintakertomusta vuoden 2022 talousarvioon.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Ijäs  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää jättää valtuustolle arviointikertomuksen Kuntalain 121 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti siirtää arviointikertomuksen käsittelyn seuraavan kokoukseen.

 

 

Tarltk 24.04.2023 § 14 

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Ijäs  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää jättää valtuustolle arviointikertomuksen Kuntalain 121 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 30.05.2023 § 40  

106/02.02.02/2023  

 

 

Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan mukana tarkastuslautakunnan arviointikertomus.

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen kuntalain 121 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Päätös Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Ijäs käytti puheenvuoron.

Valtuusto merkitsi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi.

 

Ptk. tark.