Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 43


Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelma

 

Kh 14.02.2023 § 53 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Tieto- ja viestintätekniikkapäällikkö Matti Backman kertoo kokouksessa Ruokolahden kunnan valmiussuunnittelusta ja varautumisesta.

 

 Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelma on päivitetty vuonna 2022 vastaamaan Kuntaliiton uutta mallia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnan hallitus merkitsee katsauksen tiedoksi ja lähettää edelleen valtuustolle tiedoksi Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelman.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja lähetetään edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

 Merkittiin, että tvt-päällikkö Matti Backman poistui kokouksessa tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 18.45.

 

 

Kv 30.05.2023 § 43  

74/09.06.00/2023  

 

 

 Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan mukana Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelman yleinen osa.               

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi Ruokolahden kunnan valmiussuunnitelman.

 

Päätös Puheenvuoron käytti tvt-päällikkö Matti Backman ja kertoi Ruokolahden kunnan valmiussuunnittelusta.

Puheenvuoron käytti valtuutettu Vesa Kokkonen.

Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk. tark.