Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 66


Ilmoitusasiat

 

Kv 26.09.2023 § 66  

211/00.01.03.01/2023  

 

 

 Valtuutettu Vesa Kokkonen toi esiin, ettei Ylen paikallisissa Etelä-Karjalan alueuutisissa ole sääkarttaan merkittynä Ruokolahtea.

Valtuutettu Toivo Launiainen ilmoitti, että kyseisestä asiasta on käyty keskustelua kunnanjohtaja Tuomo Sallisen kanssa ja pyydetty, että sääkarttaan saataisiin mukaan Ruokolahti. Asiasta on keskusteltu Ylen kanssa, josta on ilmoitettu, ettei sääkarttaan voi laittaa kuin rajoitetun määrän kuntia.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja  Timo Kärki ilmoitti, että tehdyistä päätöksistä on 30 päivän valitusoikeus ja päätti kokouksen kello 18.14.

 

Ptk. tark.