Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 56


Vaalikelpoisuuden menettäminen / Siitonen Asko

 

Kh 15.08.2023 § 182 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen,

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Asko Siitonen on menettänyt vaalikelpoisuuden Ruokolahden kunnassa paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Asko Siitonen on ollut perussuomalaisten valtuustoryhmän 3. varajäsen sekä lupa- ja toimitusjaoston varsinainen jäsen.

 

 Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa Asko Siitosen luottamustoimen päättyneeksi 1.8.2023 alkaen hänen menetettyään vaalikelpoisuuden paikkakunnalta poismuuton vuoksi ja pyytää keskusvaalilautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin varavaltuutettujen määrän saattamiseksi vaadittavan suuruiseksi sekä pyytää teknistä lautakuntaan valitsemaan uuden varsinaisen jäsenen lupa- ja toimitusjaostoon Asko Siitosen tilalle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 26.09.2023 § 56  

173/00.00.01.02/2023  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto toteaa Asko Siitosen luottamustoimen päättyneeksi 1.8.2023 alkaen hänen menetettyään vaalikelpoisuuden paikkakunnalta poismuuton vuoksi ja pyytää keskusvaalilautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin varavaltuutettujen määrän saattamiseksi vaadittavan suuruiseksi sekä pyytää teknistä lautakuntaan valitsemaan uuden varsinaisen jäsenen lupa- ja toimitusjaostoon Asko Siitosen tilalle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että puheenvuoron käytti valtuutettu Kari Kattainen.

 

Ptk. tark.