Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 77


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kv 12.12.2023 § 77  

   

Ruokolahden kunnan hallintosäännön mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

Valtuuston kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty sähköpostitse valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä toimitettu kunnanhallituksen jäsenille torstaina 7.12.2023. Kokouskutsu on julkaistu kunnan verkkosivuilla 7.12.2023.

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

Kokousilmoitus on julkaistu Uutisvuoksi-lehdessä 10.12.2023.

 

Päätös Läsnäolijat todettiin nimenhuudolla. Läsnä oli 27/27 valtuutettua, joista 5 oli varavaltuutettua.

Varapuheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 

 

Ptk. tark.