RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ruokolahden kunnan taloushallinnon järjestäminen
Kh 15.01.2024 § 15
39/00.01.01.03/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Ruokolahden kunnan taloushallinnon palvelut on tuotettu omana työnä, kahden hengen tiimillä (talouspäällikkö ja laskentasihteeri). Laskentasihteeri on 11.1.2024 jättänyt irtisanomisilmoituksen. Hänen on irtisanoutunut tehtävästään 1.9.2024 alkaen. Näin ollen tulee ajankohtaiseksi tarkastella taloushallinnon prosesseja ja niiden järjestämistä jatkossa. Kunnan itsehallintoon kuuluu, että kunta voi ratkaista, millä tavoin sen hoidettavina olevat tehtävät suoritetaan ja palvelut tuotetaan. Kunnan taloushallinnon palvelut voidaan järjestää omana työnä, ulkoistettuna palveluna tai omistajillensa palveluita tuottavan yhtiön toimesta (ns. in-house -malli).
Oman työnä järjestettäessä kunnan kannettavana on palveluiden tuottamiseen liittyvät riskit, kuten henkilöriski. Taloushallinnon järjestäminen nykyisellä henkilöstömäärällä onkin hyvin haavoittuvaista. Vuosilomista ja muista poissaoloista johtuen kirjanpidossa ja taloushallinnon palveluissa voi olla viivettä. Taloushallinnon ohjelmat kehittyvät ja ulkopäin tulevat vaatimukset edellyttävät jatkuvaa kouluttautumista ja ajantasaisen tiedon hankintaa. Mikäli kunta tuottaa taloushallinnon palvelut itse, se myös vastaa henkilöstön osaamisen ajantasaisuudesta ja kirjanpidon oikeellisuudesta.
Jos taloushallinnon palvelut tuotetaan ulkoistettuna palveluna tai ns. in-house-mallilla sekä henkilöstöriskin että osaamiseen liittyvän riskin kantaa palveluntuottaja. Meidän IT ja talous Oy, Meita, on kuntien omistama taloushallinnon palveluita tuottava yhtiö. Ruokolahden kunta on Meitan omistaja. Koska Meita Oy on Ruokolahden kunnan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki, 2016/1397) 15 §:n mukainen sidosyksikkö, yhtiöltä tehtyyn hankintaan ei sovelleta hankintalakia. Meitalta palvelut voitaisiin hankkia ns. in-house -mallilla ilman kilpailutusta.
Jos kunta harkitsee taloushallinnon palvelujen uudelleen järjestelyjä, tulee kunnan työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (yhteistoimintalaki, 2007/449) 4 § mukaisesti käynnistettävä yhteistoimintamenettely.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää
1. selvitystyön taloushallinnon palvelujen hankkimisesta Meita Oy:ltä.
2. taloushallinnon henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut mahdollisen toimintojen uudelleen järjestelyn vuoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |