Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 42


Valtuustoaloite 26.9.2023 / Esko Ijäs ja SDP:n valtuustoryhmä: Järjestöjen ja yhdistysten käyttöön mahdollisten tilojen selvittäminen

 

Teknpltk 31.01.2024 § 10 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Esko Ijäs ja SDP:n valtuustoryhmä ovat jättäneet 26.9.2023 seuraavan valtuustoaloitteen:

 

 "Ruokolahdella useilla järjestöillä ja yhdistyksillä on vaikeuksia löytää kokous-, toiminta- ja varastotiloja keskustaajamastamme Rasilasta.

 Esim. kevät-, syys-, yleisiin- ja vuosikokouksiin on vaikea löytää tarpeeksi tilavia kokoustiloja kahvin keitto mahdollisuudella.

 Useimmat järjestöt ja yhdistykset vapaaehtoisine toimijoineen eivät pysty maksamaan vuokraa tiloista.

 Järjestöjen ja yhdistysten toiminnalla on suuri merkitys ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä.

 

 Esitämme että Ruokolahdenkunnassa selvitetään mitä tiloja on mahdollista osoittaa järjestöjen ja yhdistysten käyttöön."

 

 Vastaus aloitteeseen

 

 Selvitetään aloitteen mukaiset tilat, joita on osoittaa järjestöjen ja yhdistysten käyttöön. Tilojen listaus ja tiedot, mistä varaukset tehdään mahdollisine hintoineen, kootaan keskitetysti kunnan nettisivuille huhtikuuhun mennessä.

 

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta merkitsee edellä esitetyt toimenpiteet tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 12.02.2024 § 42  

210/00.01.01.03/2023  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteeseen saadun selvityksen ja esittää edelleen valtuustolle tiedoksi. Aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.