Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 16


Toimintakertomus 2023 / tekniset palvelut

 

Teknpltk 13.03.2024 § 16  

131/02.02.00/2023  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 

 Ruokolahden kunnan hallintosäännön sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan lautakuntien on annettava tilinpäätöstä varten tarvittavat tiedot tilikauden päättymisen jälkeen.

 

 Toimintakertomustiedot annetaan tilinpäätökseen kuuluvina vastuualueittain. Toimintakertomuksessa esitetään selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja kuvataan tilikauden toimintaan ja talouteen olennaisesti vaikuttaneet asiat sekä annetaan tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

 Esityslistan oheismateriaalina jaetaan teknisten palvelujen toimintakertomus 2023 sekä vesi-, kaukolämpö- ja maakaasulaitoksen tuloslaskelmat.

 

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy teknisten palvelujen toimintakertomuksen vuodelta 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.