RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 246
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden toteutuma raportit 1-6 kk |
Talouden toteumaraportit 6/2021
Kh 16.08.2021 § 246
32/02.02.02/2021
Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden
puh. 044 4491 201
matias.hilden@ruokolahti.fi
Vuoden 2021 ensimmäisen vuosipuoliskon toimintatuotot olivat noin
200 000 euroa alhaisemmat kuin vuotta aiemmin. Puunmyyntituottoja oli kirjautunut lähes 100 000 euroa edellisvuotta vähemmän. Vuonna 2020 saatiin myös yrityksille tilitettäviä TEM:n koronatukia, vaikutus vertailuun noin 200 000 euroa. Näitä tukia tilitettiin kunnalle alkuvuodesta ja palautettiin valtiolle huomattavasti viime vuoden lopulla, noin 300 000 euron edestä, joten tuottojen väheneminen ei tule reaalisesti vaikuttamaan koko vuoden tilinpäätökseen.
Henkilöstökulujen toteuma on ennakoidusti lähtenyt kasvuun edellisvuoteen verrattuna, kasvu noin 180 000 euroa. Syynä tähän ovat ennen kaikkea huhtikuun alussa voimaan tulleet palkankorotukset sekä vuoden 2020 koronasulku, joka laski tuolloin tilapäisesti palkkamenoja.
Palvelujen ostoissa kasvua on yli 1,2 miljoonaa euroa, mistä noin 80 % selittyy Eksoten kasvaneilla ennakkomaksuosuuksilla. Jos eksoten talousarvio toteutuu ennakoidusti ja kuntayhtymän alijäämää saadaan pienennettyä, niin menovähenemä kirjautuu tältä osin joulukuussa: on kuitenkin syytä varautua siihen, että kirjaus ei nouse noin suureksi, ja tämä on huomioitu myös keskiennusteessa.
Alkuvuonna palvelujen ostoja ovat lisäksi kasvattaneet myös edellisvuodesta kasvanut koulukuljetustarve, jossa menokasvu (130 000 euroa) on perintöä kevään 2020 sulkutilasta. Lisäksi Rasilan työtuvan purku-urakka (noin 60 000 euroa) on kertaluonteisesti nostanut menoja tänä keväänä. Avustuksissa on jonkin verran jaksotusmuutoksia vuoteen 2020, ja tuolloin jaettiin yllä mainittuja koronatukia, mikä vääristää vertailua verraten paljon.
Verotuloja tilitettiin kesäkuun loppuun mennessä yli 1,2 miljoonaa euroa edellisvuotta vastaavaa enemmän. Tästä yli puolet selittyy kasvaneilla yhteisöverotilityksillä (jako-osuuden korotus), ja loppu jakaantuu kunnallisveron ja kiinteistöveron kesken. Kiinteistöverossa tammikuulle tuli poikkeuksellinen tilityserä, joka tavanomaisesti olisi kuulunut vuodelle 2020, ja tämä kasvattaa kuluvan vuoden verokertymää.
Verotulojen kehityksen voidaan kuitenkin tällä hetkellä arvioida hiipuvan loppuvuoden aikana erityisesti kunnallisveron osalta, joskin verokertymän voidaan edelleen ennakoida kasvavan tänä vuonna selvästi edellisvuoteen verrattuna. Tällä hetkellä voidaan arvioida, että talousarvion mukainen verotulokertymä (22,0 miljoonaa euroa) kokonaisuutena toteutuisi.
Valtionosuuksien osalta toteuma ja arvio on pitkälti budjetin mukainen, mikä toki tarkoittaa noin 1,4 miljoonan euron heikennystä viime vuoteen nähden. Verorahoituksen voidaan nettona arvioida pienentyvän tänä vuonna noin 700 000 euroa edellisvuoteen nähden.
Vuosikate kaikkiaan oli kesäkuun lopussa positiivinen noin 1,7 miljoonaa euroa. Karkea ennuste koko vuoden vuosikatteeksi on noin kolme miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä keskiennuste tilikauden tulokseksi on edelleen + 1,0 miljoona euroa, ja varsin suurella todennäköisyydellä voidaan tuloksen arvioida asettuvan + 0,5-1,5 miljoonan euron väliin. Suurimmat epävarmuustekijät liittyvät edelleen ennen kaikkea Eksoten lopulliseen tilinpäätökseen sekä verotulotilityksen kehittymiseen.
Toimintatuottojen toteumaprosentti suhteessa talousarvioon oli koko kunnan tasolla 50 % ja -kulujen osalta niin ikään 50 %. Henkilöstökulujen toteuma (44 %) on pieni, johtuen siitä, että lomarahat ja myös eläkemenoperusteinen eläkemaksu kohdistuvat vasta loppuvuoteen. Toisaalta edellä mainittu Eksoten alijäämän pienentyminen pienentää toteutuessaan kuluja loppuvuodelta.
Kassavarojen sijoitusten realisoimaton arvonnousu oli tarkasteluhetkellä (30.6.2021) kokonaisuutena noin 25 000 euroa.
Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden toteumaraportit tietoonsa saatetuksi ja saattaa ne myös valtuuston tietoon.
Päätös Merkittiin tiedoksi ja saatetaan valtuustolle tiedoksi.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |