Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 271

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Keskustan AL-korttelin asemakaavamuutos Virastotie alueella

 

Kh 22.11.2022 § 257 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

Keskustaajaman asemakaava-alueella, Ruokolahden kunnan omistamilla kiinteistöllä 700-462-1-6 ja siihen liittyvällä AL-korttelilla, on tarvetta kaavatarkastelun kautta kehittää asemakaavaa vastaamaan paremmin rakentamisen tarpeita.

 

Nykyiselle AL-korttelialueelle kunta on teettänyt konsultilla rakennetarkastelun, jonka tulosten pohjalta tuleva asemakaava alueella tarkastellaan kunnanvaltuuston seminaari linjausten mukaisesti.

 

Kaavamuutoksen tavoitteena ja perusteluna on mahdollistaa keskusta-alueen kehittäminen virastotalon alueella.

 

Kaavanlaatijaksi esitetään FCG Finnish Consulting Group Oy:tä ja vastuulliseksi suunnittelijaksi arkkitehti Mirjam Hyvöstä.

 

Esityslistan oheismateriaalina kunnanhallitukselle jaetaan voimassa oleva kaavakartta.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää keskustan AL-korttelin asemakaavamuutoksen ja hyväksyy kaavanlaatijaksi FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja vastuulliseksi suunnittelijaksi Mirjam Hyvösen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Tomi Raijas oli poissa kokouksesta kello 16.42-16.44 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 3. kohta, osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon).

 

 Merkittiin, että teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 16.44.

 

Kh 20.12.2022 § 271  

277/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

  Kaavanlaatija on valmistellut keskustaajaman asemakaavan Virastotien alueella Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) asemakaavan muutosta varten päiväyksellä 8.12.2022.

 

  Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

 

  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa 8.12.2022 päivätyn Ruokolahden kunnan keskustaajaman asemakaavamuutos Virastotien alueella Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) asemakaavan muutosta varten nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa