Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023 klo 15:00 - 18:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen avaus
2   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3   Pöytäkirjantarkastajat
4   Työllisyyskoordinaattorin ajankohtaiskatsaus
5   Yhteistyösopimus työllistämistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) vuosille 2023-2024
6   Maksumääräyksen antajat 2023
7   Käteiskassa ja rahastuspisteet 2023
8   Laskujen hyväksyjät 2023, kunnanhallitus
9   Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2023 sekä päätös kuntien kotikuntakorvausten perusosasta vuodelle 2023
10   Valtuustoaloite 16.11.2021 / Vesa Kokkonen ja SDP:n valtuustoryhmä: Muistireitti
11   Valtuustoaloite 15.11.2022 / Miikka Vento ja Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Pappilanlahden puutaloalue
12   Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus
13   Valtuustoaloite 31.5.2022 / Vesa Kokkonen, Esko Ijäs ja Heidi Kyyrö: Latukoneen hankinta
14   Valtuustoaloite 31.5.2022/ Vesa Kokkonen, Esko Ijäs ja Heidi Kyyrö: Urheilukentän kastelujärjestelmä
15   Valtuustoaloite 31.5.2022 / Joni Homanen ja Ruokolahden Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Koirapuisto Lanajoen päähän vanhan urheilukentän yhteyteen
16   Valtuustoaloite 31.5.2022/ Anni Väänänen ja Ruokolahden Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Pyöräparkit Ruokolahden palveluiden yhteyteen
17   Valtuustoaloite 1.2.2022 Toni Ovaska ja Perussuomalaisten valtuustoryhmä: Kevyen liikenteenväylä välille Apajatie Lomatie
18   Valtuustoaloite 31.5.2022/ Vesa Kokkonen, Esko Ijäs ja Heidi Kyyrö: Soutuveneiden vuokraus
19   Valtuustoaloite 31.5.2022/ Konsta Lappalainen ja Ruokolahden Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Torin esiintymislavan katos
20   Valtuustoaloite 15.11.2022/ Viljo Rautio: Virtuaalinen innovaatioraha
21   Valtuustoaloite 13.12.2022 / Miikka Vento ja Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä -maalauksen konservointiin osallistuminen vuoden 2024 talousarviossa.
22   Saimaa Cycle Tour -pyöräilytapahtuman tukeminen
23   Kunnanvaltuuston 10.1.2023 pitämän kokouksen päätösten täytäntöönpano
24   Viranhaltijapäätökset
25   Kunnanhallitukselle tiedoksi annettavat asiat
26   Ilmoitusasiat
27   Muut esille tulevat asiat

Osallistuja Tehtävä
Paananen Taina puheenjohtaja
Vertanen Jenna I varapuheenjohtaja
Kosunen Päivi II varapuheenjohtaja
Lappalainen Konsta jäsen
Liimatta Juhani jäsen
Niiranen Jari jäsen
Ovaska Toni jäsen
Kärki Timo kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Kattainen Kari kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja
Raijas Tomi kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja
Bergman Jukka-Pekka kunnanjohtaja
Häkkinen-Paananen Kaisa hallintojohtaja
Rasimus Anne työllisyyskoordinaattori
Leppänen Jari teknisten palvelujen toimialajohtaja
Penttinen Marja talouspäällikkö