RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hakemus yleiskaavamuutoksen ja ranta-asemakaavan laatimisen käynnistämiseksi tilalla Kirruuvuori 700-473-2-120
Kh 14.03.2023 § 72
98/10.02.02/2023
Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen
puh. 044 4491 255
jari.leppanen@ruokolahti.fi
Maanomistaja on jättänyt aloitteen Ruokolahden Saimaan alueen rantaosayleiskaavan muuttamisesta tilalla Kirruuvuori 700-473-2-120. Alueella on voimassa Ruokolahden kunnanvaltuuston 17.9.2018 hyväksymä sisäjärvien alueen rantaosayleiskaava, jossa tilalle on osoitettu yksi vakituisen asumisen paikka, saunan rakennusoikeus sekä metsätalousaluetta.
Yleiskaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa kaavaa matkailupainotteiseksi alueeksi. Samalla tulee laadittavaksi ranta-asemakaava samalla tilalla. Perusteluna muutokselle on liiketoiminta.
Kunta, ELY-keskus, maanomistaja ja konsultti pitivät työpalaverin kyseisestä kaavahankkeesta. Palaverissa ei tullut esille mitään sellaista periaatteellista estettä, jolla kaavahankkeita ei voisi käynnistää.
Kaavanlaatijaksi maanomistaja esittää Hirvikallio Consulting yhtiötä ja vastuulliseksi suunnittelijaksi Antti Hirvikalliota.
Kaavamuutoksen kustannuksista ja kaavan toteuttamisesta vastaa maanomistaja suoraan yhtiölle. Lisäksi maanomistaja sitoutuu maksamaan kohtuulliset kunnan määräämät kulut.
Oheismateriaalina kunnanhallitukselle jaetaan maanomistajan jättämä hakemus.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää Saimaan alueen rantaosayleiskaavan muutoksen Ruokolahden Saimaan rantayleiskaava-alueelle.
Samalla todetaan, että vastaava ranta-asemakaavatyö voidaan käynnistää.
Kaavanlaatijaksi kunta hyväksyy Hirvikallio Consulting yhtiön ja vastuulliseksi suunnittelijaksi Antti Hirvikallion. Maanomistaja vastaa kaavan laatimisen ja toteuttamisen kustannuksista.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Kari Kattainen oli poissa kokouksesta kello 16.20-16.40 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 7. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.
Merkittiin, että teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 16.40.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |