Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2023/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Henkilöstökertomus 2022

 

 

Yhttmk 17.03.2023 § 58 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Yhteistoimintatoimikunnalle lähetetään esityslistan oheismateriaalina vuoden 2022 henkilöstökertomusluonnos.

 

 Henkilöstökertomusta tarvitaan henkilöstövoimavaran määrän ja laadun ennakointiin sekä muuhun henkilöstön kehittämiseen. Se on tarkoitettu luottamushenkilöiden, kunnan johdon, toimialojen, henkilöstöjärjestöjen sekä ulkoisten sidosryhmien käyttöön.

 

 Vuoden 2022 henkilöstökertomuksen aineisto perustuu Meidän IT ja talous Oy:n (Meita) palkkahallinnon tietojärjestelmästä saataviin raportteihin, kirjanpidosta kerättyihin ja työterveyshuollolta saatuihin tietoihin. Tunnusluvut on tuotettu naisista ja miehistä erikseen sekä molemmista yhteensä silloin, kun se on ollut mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Tarkasteluajankohtana on käytetty vuoden viimeisen päivän tilannetta.

 

 Hallintojohtaja esittelee kokouksessa henkilöstökertomuksen tärkeimmät havainnot.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen  

 

Päätösehdotus Yhteistoimintatoimikunta hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelle 2022 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 29.03.2023 § 88  

53/01.00.02/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan oheismateriaalina henkilöstökertomus vuodelta 2022

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelle 2022 ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa