Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 45


Hyvinvointikertomus 2022 ja suunnitelma 2023

Hyvinvointikertomus 2022 ja hyvinvointisuunnitelma 2023

 

Hpltk 26.04.2023 § 37 

 

Valmistelija Vt. hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Aleksi Puustjärvi

 puh. 044 4491 260

 aleksi.puustjarvi@ruokolahti.fi

 

 Hyvinvointikertomus on katsaus kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Kertomus on myös kuvaus kuntalaisten hyvinvointitarpeista, hyvinvoinnin eteen tehdyistä toimenpiteistä ja siihen sisältyy suunnitelma tulevista hyvinvointia edistävistä toimenpiteistä. Hyvinvointikertomuksen tarkoituksena on ohjata kunnan hyvinvointipolitiikkaa ja luoda kokonaisnäkemys kuntalaisten hyvinvoinnista.

 

 Vuosittainen hyvinvointikertomus keskittyy lyhyen aikavälin toimenpiteiden raportointiin, arviointiin ja suunnitteluun.

 

 Lautakunnalle jaetaan esityslistan mukana hyvinvointikertomus 2022 ja hyvinvointisuunnitelma 2023.

 

Esittelijä Vt. Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Puustjärvi Aleksi

 

Päätösehdotus Hyvinvointipalvelujen lautakunta hyväksyy ja lähettää edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi hyvinvointikertomuksen vuodelta 2022 sekä hyvinvointisuunnitelman vuodelle 2023. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Kh 09.05.2023 § 118 

 

Valmistelija Vt. Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Aleksi Puustjärvi

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan mukana hyvinvointikertomus 2022 ja hyvinvointisuunnitelma 2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja lähettää edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi hyvinvointikertomuksen vuodelta 2022 ja hyvinvointisuunnitelman vuodelle 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 30.05.2023 § 45  

121/00.01.02.01/2023  

 

 Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan mukana hyvinvointikertomus vuodelta 2022 ja hyvinvointisuunnitelma vuodelle 2023. 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuodelta 2022 ja hyvinvointisuunnitelman vuodelle 2023.

 

Päätös Puheenvuoron käytti vt. hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Aleksi Puustjärvi ja esitteli hyvinvointikertomuksen vuodelta 2022 ja -suunnitelman vuodelle 2023.

Hyväksyttiin.

Ptk. tark.