RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 246
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentti vuodelle 2024
Kh 07.11.2023 § 246
224/02.03.01.00/2023
Valmistelija Talouspäällikkö Marja Penttinen
puh. 044 4491 208
marja.penttinen@ruokolahti.fi
Kuntalain (410/2015) 111§:n valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Kunnan tulovero määräytyy luonnollisen henkilön ja kuolinpesän tulojen perusteella (896/2001 130§ Kunnallisveron laskentaperuste).
Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n (1263/2001) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti ilmoitetaan prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella. Laki veromenettelystä 91 a § (11.6.2010/520).
Ruokolahden tuloveroprosentti vuonna 2023 oli 7,86 %. Talousarvion valmistelussa on käytetty tarkkuutta 7,9 %.
Kunnan toimintatuotoissa ja verotuloissa ennustetaan vuonna 2024 tapahtuvan vähennystä. Talousarvion lähtöarvoilla kulujen tarkastelussa ei pystytä saavuttamaan toivottua kulujen tasoa eikä tällöin vuosikatteella pystyttäisi myöskään kattamaan lainan lyhennyksiä eikä investointeja, vaan rahavarat vähenisivät. Lisäksi kunnan tilikauden alijäämän yhdistely kuntakonserniin aiheuttaisi alijäämäisen kuntakonsernin tilinpäätöksen.
Oheismateriaalina laskelmat tuloverokertymistä eri veroprosenteille sekä veroprosenttien vaikutus kunnan tulokseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kokouksessaan valtuustolle esitettävän tuloveroprosentin suuruuden.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Ruokolahden kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2024 vahvistetaan 8,6 %.
Merkittiin, että kunnanhallituksen jäsen Konsta Lappalainen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 19.20.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |