Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 282


Hellénin testamenttivarojen käyttö vuonna 2024

 

Kh 07.11.2023 § 253 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Ruokatreffejä on toteutettu 2023

  • Tammi-toukokuussa 20 kertaa. Taksissa tulleita ruokailijoita oli 74 henkeä ja ruokailijoita yhteensä 201 henkeä.
  • Syys-lokakuussa 9 kertaa. Taksissa tulleita ruokailijoita oli 38 henkeä ja ruokailijoita yhteensä 96 henkeä
  • Marras-joulukuussa kertoja on vielä 7.

 

 Kuljetuskustannukset ovat olleet keskimäärin 750 €/kk, yhteensä vuoden kustannukset tulevat olemaan noin 6 750 €. Kustannus on noin 10 euroa/ruokailija/kerta. Lokakuun loppuun mennessä laskutetut kuljetuskustannukset ovat olleet 4 136,10 €.

 

 Palvelu on saanut erittäin positiivista palautetta käyttäjiltä ja maakunnan tasoltakin tätä on ihasteltu. Kerran kuukaudessa järjestetyt virkistyshetket on koettu merkityksellisinä. Positiivista palautetta on tullut myös siitä, että myös kylillä asuvat on otettu huomioon tässä palvelussa.

 

 Palvelusetelit vuonna 2023

  • Palveluseteleitä (3 kpl à 20 €) lähetettiin yhteensä 271:lle 85-vuotta täyttäneelle ruokolahtelaiselle
  • Palveluseteleillä pystyi hankkimaan parturi- ja kampaamopalveluita, fysioterapiaa, hierontaa, jalkahoitoa sekä apua arjen askareisiin kuten siivoukseen, pihatöihin ja asiointi- ja hoivapalveluihin. Setelit osoitettiin ruokolahtelaisiin yrityksiin.

 

Kustannukset noin 16 000 €. Toteutuneet kustannukset 31.10.2023 asti ovat 10 240 euroa.

 

 Toteutuneet tuotot (31.10.2023) ovat olleet seuraavat:

  • Vuokra-asunto + 5 091,24 € (=vuokratuotot 9 739,77 €-kulut 4 648,53 €)
  • sijoitusten tuotot +15 541,83 € (sijoituksien markkina-arvo on 15 678,85 euroa alhaisempi kuin hankintahinta)

 

 Vanhusneuvosto esittää vuodelle 2024, että

  • ruokatreffejä ja palveluseteleitä jatketaan vuonna 2024
  • palveluseteleiden ikärajaksi esitetään 75-vuotta sekä määräksi 4 kappaletta ja kappalehinnaksi 30 €.

 

 Kustannukset ruokatreffit noin 6 800 € ja palvelusetelit 100 000 €.

 

 Lisäksi vanhusneuvosto esittää, että hoidollisen asumisen yksiköihin järjestetään kulttuuritoimintaa. Vanhusneuvosto esittää varattavaksi toimintaan 1 000 €.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää Hellénin testamenttivarojen käytöstä vuonna 2024.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

 

 

Kh 04.12.2023 § 282  

222/02.07.02/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 

 Vanhusneuvosto esittää ruokatreffien jatkamista vuodelle 2024. Perusteluina vakiintunut käytäntö, joka aktivoi myös kylien asukkaita ja tasa-arvoistaa palveluja kuntalaisille.

 

 Vanhusneuvosto esittää myös palveluseteleiden käytön jatkamista ja laajentamista valtuustoaloitteen mukaisesti. Neuvosto esittää palveluseteleiden käytön laajentamisen 82 vuotta täyttäneisiin. Perusteluina sekä palveluseteleiden runsas käyttö vuonna 2023 että positiivinen palaute monipuolisista käyttömahdollisuuksista. Kunta tukee näin myös paikallisia yrityksiä. Palveluseteleiden jatkoa toivotaan sekä nykyisten käyttäjien joukossa kuin nuoremmissa ikäryhmissä.

 

 Uutena toimintamuotona neuvosto esittää kulttuuriesitysten viemistä koteihin ja yhteisöllisen asumisen yksiköihin sekä kyytien järjestämisen itsenäisyyspäivän juhlaan.

 

 Kustannukset

Ruokatreffit

6 800 €

Palvelusetelit

25 740 €

Kulttuuria koteihin, yhteisöllisen asumisen yksiköihin

2 000 €

Kyydit itsenäisyyspäivän juhlaan

200 €

Yhteensä

34 740 €

 

 Oheismateriaalina Vanhusneuvoston kokouksen 21.11.2023 pöytäkirja 6/2023.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää Hellénin testamenttivarojen käytöstä vuonna 2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Aleksi Puustjärvi poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 17.03.

 

Ptk. tark.