Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 23


Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden tarkastamisesta vuodelle 2023

 

Kh 29.01.2024 § 23  

48/02.05.00.00/2024  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö on 29.12.2023 annetulla päätöksellä (VN/34954/2022) tarkastanut kunnalle vuonna 2023 myönnetyn valtionosuuden. Tarkastettu valtionosuus on -1 097 468 euroa eli muutos aiempaan on 2 752 euroa.

 

 Oheismateriaalina on opetus- ja kulttuuriministeriön päätös asiasta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen opetus- ja kulttuuritointa varten myönnetyn valtionosuuden tarkastamisesta vuodelle 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.