Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite 15.11.2022 / Miikka Vento ja Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä: Pappilanlahden puutaloalue

 

Teknpltk 14.12.2022 § 62  

52/00.01.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255, jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Miikka Vento ja Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ovat jättäneet seuraavan valtuustoaloitteen:

 

 "Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut;

 

 Pappilanlahdella, entisen kasvitarhan alueella, on meneillään asemakaavan muutoshanke. Esitän alueen ja sen vetovoiman kehittämiseksi seuraavaa:

 

 Kaavoitetaan alueesta värikäs, harjakattoinen, perinteisiin menetelmiin, -materiaaleihin ja rakennustapaan perustuva puutaloalue. Alueen rakennukset voisivat olla pieniä omakotitaloja ja osittain rivitaloja. Ainakin omakotitaloihin tulisi mahdollistaa kiinteistökohtainen puulämmitys, painovoimainen ilmanvaihto ja pieni ulkosaunarakennus.

 Puutalot ovat käyttäjilleen miellyttäviä ja terveellisiä, ne kestävät hyvin aikaa ja niitä on helppo korjata ja ylläpitää. Edellä kuvailtu perinteinen rakennustapa ja -tyyli sopisivat myös loistavasti pappilanlahden perinnemaisemaan.

 

 Lisäksi, kiinteistökohtaiseen puulämmitykseen perustuvan omakotitalon tonttiin voisi liittää palstan metsämaata, joka riittää osittaiseen omavaraisuuteen polttopuutaloudessa. Uskoakseni Ruokolahden kunnalla on omistuksessaan metsämaata, jota voitaisiin hyödyntää tällaiseen käyttötarkoitukseen.

 Aloite ei varsinaisesti ota kantaa tonttien myyntihintaan, vaan esittää niiden myyntiä huutokaupalla.

 

 Vastaavaa konseptia ei ole tarjolla tai toteutettuna lähialueilla, joten se voisi houkutella rakentajia ja asukkaita muualta Suomesta.

 Toivon aloitteen johtavan vakavamielisiin selvityksiin, -suunnitteluun, luonnoksiin ja vähintäänkin koemarkkinointiin asti."

 

 Valmistelijan vastaus aloitteeseen

 

 Ruokolahden kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.9.2022 § 172 aloittaa Pappilanlahden uuden asuinalueen asemakaavamuutoksen tehdyn rakennetarkastelun ja valtuuston seminaarilinjausten mukaisesti.

 

 Kaavoituskonsultti on laatinut muutosalueelle osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja on tekemässä valtuuston linjausten mukaisesti luonnosta alueen kaavamuutokseen.

 

 Kaavasta ollaan tekemässä vapaammin rakennettavaa, mikä mahdollistaa monia aloitteen mukaisia asioita, kuten rakennuksen sijoittelua, kokoa ja ulkonäköä. Tonttiin liitettävän metsäpalstan mahdollisuutta selvitetään kaavamuutostyön ohessa tai tutkitaan mahdollisuutta ottaa huomioon tulevissa kaavahankkeissa. Tonttien myyntihintaa valmistellaan valtuuston kanssa ja se tulee myös valtuuston päätettäväksi.

 

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta päättää antaa yllä olevan lausunnon aloitteeseen Pappilanlahden puutaloalueesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa