RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointipalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen vuosisuunnitelma 2023-2024
Hpltk 25.10.2023 § 79
181/12.00.02/2023
Valmistelija Rehtori Saila Heikkinen
Puh. 044 4491 240
saila.heikkinen@ruokolahti.fi
Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään
1) 2)
3) 4) 5) | opetuksen yleisestä järjestämisestä opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta työajoista koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta; sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. |
Hallintosäännön 25 §:n (rehtorin ratkaisuvalta 3. kohta) mukaan rehtori laatii opettajakunnan kanssa koulunsa vuosisuunnitelman.
Perusopetuksen vuosisuunnitelma on toimitettu lautakunnalle.
Esittelijä Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Puustjärvi Aleksi
Päätösehdotus Hyvinvointipalvelujen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan perusopetuksen vuosisuunnitelman lukuvuodelle 2023 - 2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |